Innokkaita opettajaksi opiskelevia nuoria aikuisia kokoontui Tampereelle 9.-10.4. 2011 vuosittaiseen liittokokoukseensa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisiä asioita, kuten toimintakertomusta, -suunnitelmaa, vuoden 2010 tilinpäätöstä ja budjettia vuodelle 2011. Kokous totesi SOOLin jäsenmäärän jatkavan kasvuaan ja sen ylittäneen vuoden 2010 aikana 7000 jäsenen rajan.     

Kokous oli myös vaalikokous, jossa valittiin SOOLille uusi puheenjohtajisto ja hallitus. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti luokanopettajaopiskelija Risto-Matti Alanko Turusta. Varapuheenjohtajuudesta jouduttiin äänestämään ja valituksi tuli aineenopettajaopiskelija Anna-Kaisa Huotari. Hallitukseen valittiin kymmenen jäsentä, joista lähes puolet oli uusia. Hallituksessa jatkaa edelleen SOOLin  edustaja Luokanopettajaliiton hallituksessa, Jarkko Sippola.

Vuosikokous valitsi myös vuoden opettajaksi opiskelevan. Tänä vuonna valinta osui Janni Vanhaseen Helsingistä. Hän opiskelee kotitalousopettajaksi ja edustaa ainejärjestö KOPEDAa.

Kokouksen henki oli virallinen, mutta kuitenkin rento. Liittokokouksen puheenjohtajat Johanna Ylinen ja Pasi Pesonen vetivät rutiinillaan kokousta aikataulussa pysyen. Kokoukseen toivat terveisensä OAJ:n puolesta OAJ:n valtuuston puheenjohtaja Anne Lehtinen, aineopettajaliiton edustaja, Suomen Harjoittelukoulujen opettajien puolesta Lauri Piilola sekä Luokanopettajaliiton Matti Sippola.

Vuosikokous palkitsi SOOLin kultaisella ansiomerkillä pitkäaikaisia yhteistyökumppaneitaan. Ansiomerkin saivat vastaanottaa Maritta Kokko, Anna-Kaarina Pösö ja Lauri Sainio.

Matti Sippola
puheenjohtaja
Luokanopettajaliitto ry