Tunnustuspalkinto haettavissa
Metsän oppimispolun valtakunnallinen ohjausryhmä jakaa vuonna 2012 seitsemättä kertaa tunnustuspalkinnon esimerkillisestä, aktiivisesta tai idearikkaasta toiminnasta Metsän oppimispolulla. Tunnustuspalkinnon, 500 euroa, saa yksi taho ja sen myöntää OP-Pohjola.
Palkinnolla halutaan kannustaa idearikkaaseen metsä - ja puuopetukseen sekä nostaa esille hyviä esimerkkejä opetuksen monimuotoisesta kirjosta. Palkittavan toiminta voi olla aivan arkipäiväistä toimintaa tai ainutlaatuista kerran tehtyä, jota muutkin voivat kokeilla. Lähetä oma ehdotuksesi, kuka tai ketkä tulisi palkita metsä- ja puuopetuksesta. Ehdottaa voi myös edustamaansa tahoa eli palkintoa voi hakea omalle toiminnalleen.
Lisätiedot: http://bit.ly/yPSaTK