Luokanopettajaliitto: Opettajankoulutuslaitoksia ei tule lakkauttaa
Suomi on saanut paistatella perusopetuksen oppimistulosten parrasvaloissa jo runsaan vuosikymmenen. Taustalla on suomalainen koulujärjestelmä, joka antaa opettajalla oman pedagogisen vapauden toteuttaa opetussuunnitelmaa. Tuloksiin on vaikuttanut myös ehdottomasti korkea, yliopistotasoinen opettajankoulutus kaikille perusopetuksen opettajille.
Maassamme on myös tasapuolisesti saatu kelpoisia luokanopettajia kaikkialle, jopa pieniin kyläkouluihin haja-asutusseuduillakin. Tämän on taannut luokanopettajien koulutus laajasti eri puolilla maatamme. Yliopistojen ns. filiaalit, opettajankoulutuslaitokset, ovat taanneet sen, että eri alueilla on päteviä luokanopettajia tarjolla.
Nyt suomalaista koulutusjärjestelmää ollaan vaarallisesti murentamassa. Yliopistot ovat lakkauttamassa näitä filiaaleja yksi kerrallaan. Oulun yliopisto on jo päättänyt ajaa Kajaanin OKL:n alas. Hämeenlinnan OKL:ää ollaan siirtämässä Tampereelle. Savonlinna on vaakalaudalla, miten käy Rauman.
Nämä lakkauttamiset/siirtämiset aiheuttavat vääjäämättä sellaisen tilanteen, että jatkossa ei samalla tavalla saada luokanopettajia kaikkialle maahamme. Valmistuvat luokanopettajat jäävät yleensä opettajankoulutuslaitosten lähiseuduille opettajiksi. Lisäksi laitosten lakkauttaminen on erittäin huonoa aluepolitiikkaa.
Toukokuun puolivälin jälkeen Jyväskylän yliopisto ja Koulutuksen tutkimuslaitos julkaisivat laskelmia, joiden mukaan luokanopettajakoulutusta tulisi lisätä 20 %, jotta vuosille 2016-2025 riittäisi tarpeeksi luokanopettajia.
Kun opettajankoulutuslaitoksia ollaan nyt lopettamassa, luokanopettajia koulutetaan vähemmän. Kun tarve laskelmien mukaan on kuitenkin päinvastainen, jatkossa Suomen alakouluihin ei riitä kelpoisia luokanopettajia ja se johtaa vääjäämättömästi sellaiseen tilanteeseen, että oppimistulokset laskevat. Siihen Suomella ei ole varaa.
Luokanopettajaliiton mielestä kaikki nykyiset opettajankoulutuslaitokset tulee säilyttää ja lisätä tarvittaessa koulutettavien määrää ruuhka-Suomen alueelle. Näin pystyttäisiin takaamaan luokanopettajavaranto tulevaisuudessakin maan kaikissa osissa.
Yliopistolainsäädäntö määrittelee, että yliopistot saavat itse päättää, lakkauttavatko filiaalejaan vai säilyttävätkö ne nykyisellään. Kasvatustieteen opintoalat ovat sellaisia, että niissä ei tuottavuus näy samalla tavalla kuin monilla muilla yliopistosektoreilla. Siksi on helppo säästöjen puitteissa suunnata leikkaukset mm. opettajankoulutukseen.
Uudella eduskunnalla on nyt mahdollisuus sanoa painava sanansa suomalaisen opettajankoulutuksen puolesta vaikuttamalla yliopistojen hallintoelimiin ja rahanjakoon. Opettajankoulutuslaitoksia ei tule lakkauttaa, vaan luokanopettajakoulutusta tulee lisätä laskelmien mukaan.
Matti Sippola
puheenjohtaja
Luokanopettajaliitto ry




